keskiviikko 31. elokuuta 2011

Blogia ei enää päivitetä

Olen lopettanut (kilpa)pelaamisen, joten tätä blogia ei ole enää syytä päivittää. Ammattiblogini löytyy täältä.

Shakkikirjoja myynnissä

Minulla olisi myynnissä melko iso kasa shakkikirjoja. En enää tarvitse shakkikirjallisuutta ja uudessa kämpässä on muutenkin ihan täyttä. Mitä enemmän ostat kerralla, sitä halvemmalla saat. Ja jos budjetti on tällä hetkellä tiukilla, voit maksaa myöhemmin. Osa kirjoista on ihan uunituoreita. Lisäinfoa: anssi.manninen@gmail.com

tiistai 30. elokuuta 2011

OSS ja sääntöjen vastainen pöytäjärjestely JSM:ssä

JSM:n pöytäjärjestys on yleensä määräytynyt suurinpiirtein heinäkuun puolenvälin paikkeilla vallitsevien vahvuuslukujen perusteella.  Tarkkaa päivämäärää ei ole säännöissä kerrottu, mutta Suomen Keskusshakkiliitosta valistettiin, että pöytäjärjestyksen perusteena voi olla SELO, ELO tai näiden keskiarvo, ja että kauden aikana perustetta ei voi vaihtaa (Munukka, email 30.8.). 

Ei tarvitse olla mikään Sherlock Holmes tajutakseen, miksi vahvuuslukujärjestys ei voi "elää" kauden aikana. Oletetaan, että pelaajien X ja Y SELO-ero on viisi pistettä. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestys voi suurella todennäköisyydellä muuttua yhdessä SELO-kelpoisessa viikonlopputurnauksessa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kapteeni ei voi ruveta useita päiviä ennakkoon listaamaan pöytäjärjestystä ja kyselemään pelaajien perään, sillä SELO-kelpoisia turnauksia tuppaa olemaan lähes joka viikonloppu. Ja virallinen SELO-listapäivitys tapahtuu yleensä turnausta seuraavan viikon loppupuolella. Eli pahimmassa tapauksessa lopullinen vahvuusjärjestys määräytyy vasta pari päivää ennen kierrosta.

OSS on kuitenkin ottanut kaudelle 2011-2012 käyttöön "elävän" vahvuusjärjestyksen. Toisin sanoen vakiokokoonpanon nimeämishetkellä vallinnut vahvuusluvujärjestys ei ainakaan OSS:n joukkueessa määrä ns. varapelaajien järjestystä. Toisaalta viikonlopputurnauksia on vielä tiedossa ennen sarja-avausta, joten kapteenilla tulee olemaan melkoinen työ pysyä ajantasalla "oikeasta" pöytäjärjestyksestä. Pelaajia voi myös "hieman" vituttaa, jos he sattuvat pullahtamaan joukkueesta vain pari päivää ennen kierrosta. Oli miten oli, kyseinen menettelytapa imee gorillan palleja.      

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Daamia ei ole syytä yliarvostaa (Manninen - Julkunen, Oulainen 2011)



















18. Ka1 lienee objektiivisesti ajateltuna paras siirto, mutta kaikki itseään kunnioittavat tuupparit pelaavat 18. Qxc4!?. Pelissä siis daami uhrattiin ja valkea saikin varsin vaarallisen - tai ainakin vaarallisen näköisen - aloitteen. Sen jälkeen valkea tumpeloi ja mustalla oli voittoisa etu. Musta ei jostain syystä pakottanut lähettejä vaihtoon ja valkea pystyi rimpuilemaan lähettiparinsa voimalla. Aikapulassa musta blunderoi ja piste matkasi Ouluun..



















Nyt valkean olisi pitänyt pelata 21. Ld3:n sijaan 21. Lb3! alottein.