maanantai 19. syyskuuta 2011

Pikapelejä käytiin hakkaamassa Lyseolla

Pari 5 + 5 min turnausta pelattiin tänään OSS:n kerhoillassa. Jos molempien turnausten pisteet ladota yhteen, niin Kauppila oli ykkönen ja allekirjoittanut kakkonen. Myös mm. Tolonen, Kononen ja Huovinen olivat pelaamassa, joten ihan hyvät turnaukset saatiin kasaan. Kauppilan voitin viikko sitten vartinpelissä. Tällä kertaa pisteet tasattiin eli Osmolla meni pelit todella hyvin. :-)

4 kommenttia:

  1. Edelliseen vielä lisäyksenä, että Osmon voitti allekirjoittaneesta oli eilen "räkävoitto", kun taas minun voittoni toisella kierroksella oli tyylipuhdas positinaalinen mestariteos :) Parin kuukauden treenin jälkeen myös Osmo on pelkkä heittopussi pikapeleissä :))

    VastaaPoista
  2. Taso oli eilen hyvä: Jouni, Jere, Keijo, Jukka (ja Manninen) olivat ilmaantuneet paikalle. Tilastotappio Manniselle ei juuri vaikuttanut ozzdominationiin, 14/15 ja 2,5 pisteen ero Anssiin ei jättänyt epäilyksen sijaa.

    Näiden kahden voiton myötä Mannisen voittomäärä allekirjoittanutta vastaan kasvoikin 200 % (en muista sitä yhtäkään häviötä mutta luotan Anssin muistikuviin). Tavoite on nyt voittaa seuraavat 10 keskinäistä peliä tilanteen normalisoinniksi. :D

    VastaaPoista
  3. Ollaan pelattu Osmon kans suht harvoin, kun olen viime vuosina käynyt niin harvoin OSS:n kerhoilloissa. Muistaakseni 5 min peleissä ennen tätä 2-1 Osmon hyväksi ja vartin peleissä 1 1/2 - 1 1/2.

    VastaaPoista
  4. Niin ja tulkaahan pelamaan selo-kelpoiseen OSS:n vartinturnaukseen parin viikon päästä niin saadaan kunnon turnaus pystyyn. Roope, Jere ja Aleksi myös paikalle!

    VastaaPoista