keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Salaiset avauskirjat saapuivat :-)
OSS:n eloturnausta varten piti tilata muutama uusi avauskirja, jotta pääsen muokkaamaan avausrepertuaarin uuteen uskoon.
tiistai 18. marraskuuta 2014
Stockfish johtaa TCEC:tä
Mannisarmeijan avauslabran vakioapulainen Stockfish johtaa engineiden välistä TCEC-turnausta. Toisena on Komodo. Muita tuskin kannattaa edes mainita. Junior -nimisen ohjelman viimeisin versio on kuuden (!) pisteen päässä Stockfishista.
Stockfish 091114 - Junior 13.3 1-0
Oulun Shakkiseuran eloturnaus 29.11.-30.11.2014
Oulun Shakkiseura järjestää viikonlopputurnauksen
29.11.-30.11.2014. Turnauksessa pelataan viisi kierrosta, joista
ensimmäinen nopean shakin ajoin. Kilpailu on SELO- ja kierrosten 2-5
osalta myös ELO-kelpoinen.
Pelipaikka: Oulun Yliopisto, Pentti Kaiteran katu 1. Turnaus pelataan yliopiston aulakahvilassa. Sisäänkäynti 2T-ovesta (Erkki Koiso-Kanttilan kadun puolelta bussipysäkkien kohdalta).
Aikataulu: Osanoton varmistus lauantaina 29.11. klo 9.45-10.30, 1. kierros klo 10.45, 2. kierros klo 12, 3. kierros klo 17. Sunnuntaina 4. kierros klo 9, 5. kierros klo 14.
Peliaika: Ensimmäisellä kierroksella 15 minuuttia + 10 sekuntia/siirto. Muilla kierroksilla 90 minuuttia + 30 sekuntia/siirto.
Osallistumismaksut 30 euroa (nuoret 15 euroa) viimeistään perjantaina 28.11. ilmoittautuneille. Jälki-ilmoittautumislisä 10 euroa.
Ilmoittautuminen ja lisätietoja: Martti Luodonpää 040 763 8115, Osmo Kauppila 040 825 7692, email: osmo.kauppila@oulu.fi.

lauantai 15. marraskuuta 2014
Remi Pitkäahoa vastaan mustilla
Viikonlopun shakkiurakka takana. Tasapeli shakkimestari A. Pitkäahoa vastaan. Olin hieman niskanpäällä parinkymmenen siirron kohdalla, mutta tasapelistä sovittiin mustan 34. siirron jälkeen. Stockfishin mukaan ihan oikeaan aikaan, sillä kaikki jatkot päättyvät evaluaatioon 0.00. Humaanipelaajille asema olisi ollut selvästi monimutkaisempi.
torstai 13. marraskuuta 2014
Elo 2100 --> 2300
Viikonloppuna alkaa Elo-luvun nostatus tasolle 2300. Tavoitteen pitää täyttyä viimeistään ensi vuoden loppuun mennessä. Käy jo nyt sääliksi Elopistehimoisen Mannisarmeijan uhrit.. :)
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Viritetty Stockfish (elo +3400)
Muutamia avauskoukkuja työn alla viikonlopun pelejä varten.. ;)
PS. Alla pikapelimatsin tulos Stockfish 14081001 vs. Stockfish 5.
P | Engines | Score | *** | +/-/= |
---|---|---|---|---|
1: | Stockfish 14081001 x64 | 22.5 / 40 | ==1==0====1===1=============11======1=== | (+6 -1 =33) |
2: | Stockfish 5 x64 | 17.5 / 40 | ==0==1====0===0=============00======0=== | (+1 -6 =33) |
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Korkeanpaikanleiri Ozmolandiassa
Tänään pidettiin korkeanpaikanleiri Kauppilan huushollissa; Volokitinin tehtäviä ratkottiin ja välillä hakattiin blixtiä. Viisi tuntia vierähti helposti puupalikoiden parissa! :O Kotona piti vielä muutama Volokitin ratkaista. Huomenna olisi tarkoitus mennä pelaamaan vartin pelejä klubille ja siihen perään sitten pelien analyysit ilman engineiden apua. Vasta lopuksi analyysien tarkastus Stockfishilla ja Komodolla.
perjantai 7. marraskuuta 2014
Blixtikatastrofi ja valmennushommeleita
Häpeällinen 0,5-1,5 tulos FM Osmo Kauppilaa vastaan 5 min blixtissä! :O Palsamia haavoille antoivat sentään rökälevoitot (2-0) Peuraniemestä, Peltomaasta ja Lehtosesta. Maanantaina vuorossa vartin pelit, jolloin on taas nöyryytettävä Kauppilaa ja pompattava samalla velo-listan toiseksi :) Voittopelin analyysit tulevat ilmestymään blogissani. :-)
Olisi vihdoinkin tarkoitus ottaa vastaan valmennusapua. Tarvisin kuitenkin parikymmentä tuoretta peliä "pelaajadiagnoosia" varten, mutta yllättävän nopeasti unohtuvat pelin aikaiset ajatukset. Hintikkapelin ja Raahen ajatukset ovat toki vielä hyvin muistissa, mutta lisää tarvittaisiin. OSS:n puolen tunnin turnaus alkaa 17.11 ja jatkuu 24.11. Niitä voinee myös käyttää tähän tarkoitukseen. Käsittääkseni OSS:n elo-turnaus pidetään ensi kuussa.
1. Osmo Kauppila 2398 10
2. Aleksi Wallin 2157 9
3. Jere Huovinen 2151 12
4. Anssi Manninen 2135 10
5. Keijo Kononen 2129 9
6. Jouni Tolonen 2115 5
7. Vladimir Pankratov 2099 10
8. Ari Luiro 2065 5
9. Joonas Nordman 2049 10
10. Igor Skrjabin 2036 5
Olisi vihdoinkin tarkoitus ottaa vastaan valmennusapua. Tarvisin kuitenkin parikymmentä tuoretta peliä "pelaajadiagnoosia" varten, mutta yllättävän nopeasti unohtuvat pelin aikaiset ajatukset. Hintikkapelin ja Raahen ajatukset ovat toki vielä hyvin muistissa, mutta lisää tarvittaisiin. OSS:n puolen tunnin turnaus alkaa 17.11 ja jatkuu 24.11. Niitä voinee myös käyttää tähän tarkoitukseen. Käsittääkseni OSS:n elo-turnaus pidetään ensi kuussa.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Raahen tumpeloinnit
Raahessa meni paikka päin v---a paitsi k---ä ja launtai-iltana Mannishotellihuoneessa nautiskeltiin reilusti olutta, koska kaikki shakillinen aktiiviteetti oli lopetettu loppuelämäksi. Mutta kuten Jan Timman on todennut, shakkiriippuvuudesta joutuu kärsimään koko elämänsä. Eli kaikki kämmit pitää analysoida tarkkaan ja Mannisarmeija palaa kehiin virheistä oppineena! :)
perjantai 31. lokakuuta 2014
Dorfmanin kirjat
Kyseessä ovat siis The Method in Chess ja The Critical Moment. Dorfman oli Kasparovin avustaja neljässä (!) MM-ottelussa. Kannataa ehdottomasti hankkia molemmat, sillä The Critical Moment tarkentaa ja täydentään ekan kirjan teesejä. Myös eräitä alkuperäisen kirjan heikkoja käännöksiä on korjailtu. Watson haukkui The Method in Chess -kirjan, mutta Gelfand, Grischuk ym. huippupelaajat ovat sitä kehuneet. Palaan aiheeseen turnauksen jälkeen.
tiistai 28. lokakuuta 2014
Erik Rönkä ja Caro Can't
Yksi helppo piste Raahen turnauksessa on jo varmistunut. Röngän suosima "Caro Can't" on käytännössä kumottu, mutta onneksi Erik ei seuraa kirjallisuutta. Hänen ainoa funktionsa ko. turnauksessa onkin heittopussina toimiminen. :)
Jäätävän kova taso Raahessa :O
Raaheen ilmoittautunut sen verran kovia tuuppareita, että nyt alkavat ultimaaliset avausvalmistelut ja superintensiivinen taktiikka- ja loppupelitehtävien ratkominen!
Lisäksi Dorfmanin klassikko kevennyksenä..
tiistai 21. lokakuuta 2014
Valmistautuminen Raahen turnaukseen jatkuu
Verenhimoinen Mannisarmeija jatkaa treenausta Raahen turnausta varten. Kattavampia blogipäivityksiä tulossa turnauksen jälkeen, jos pelit sattuvat menemään hyvin.
maanantai 20. lokakuuta 2014
lauantai 18. lokakuuta 2014
Shakkikunto ihan ok
Viime aikoina pelit ovat sujuneet kohtuullisen hyvin. Nopean shakin mestaruus-turnauksessa nappasin 6,5/7 (suoritusluku n. 2350) ja eilen kaatui divaripelissä Hintikka. En pystynyt pelaamaan ykkösjoukkueessa, sillä tänään pitää olla työhommissa M-STORE:ssa.
Analysoin eilen parisen tuntia ko. peliä ja tein näemmä enginen mukaan valtaosin hyviä siirtoja. Yksi häpeällinen epätarkkuus tapahtui edun realisoinnissa, mutta onneksi vastustajakaan ei sitä huomannut. Tänään vielä lisää Hintikka-pelin analysointia ja vähintään 20 tehtävää pitää ratkaista. Raahen turnauksen voittajasta ei liene mitään epäselvää.. :)

sunnuntai 5. lokakuuta 2014
keskiviikko 6. elokuuta 2014
Qiyu Zhou ja shakkiolympialaiset
Onko kyseessä Oulussa aiemmin asunut Qiyu Zhou? Voiko joku vahvistaa? Qiyu on todellinen superlahjakkuus. Tosin eloluku on tällä hetkellä vain n. 2100. Luku olisi voinut olla paljon enemmänkin, mutta en tiedä, kuinka aktiivisesti hän on viime vuosina pelannut ja harjoitellut. Muistan kyllä opettaneeni todella pienelle Qiyulle Botvinnikin säännön OSS:n kerhoillassa. :)
maanantai 4. elokuuta 2014
Työkiireitä
Muutto käynnissä uusiin toimitiloihin, joten shakkitreenit ovat olleet valtaosin telakalla. Mannisen uusi noutomyymälä M-STORE löytyy osoitteesta Harjapäänkatu 33, 90400 OULU (Etu-Lyötty).
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Stockfish 5 vs. Super-Manninen 1/2-1/2
Yksi pikapeli (koneella 5 min ja mulla 10 min) tuli tänään pelattua ja mustilla remi maailman vahvinta tuupparia vastaan! Not bad, huh?! :)
21.Rb1! Rc7! 22.Kf2 h5 23.Bxa7 Rxc4 24.Rxb7 Rc2+ 25.Kg3 Rxa2 = 26.Be3 Be5+ 27.f4 Bf6 28.Kf3 Ra3 29.Rd7 Kg7 30.g3 Ra2 31.h3 Ra3 32.g4 hxg4+ 33.hxg4 g5 34.f5 Ra1 35.Ra7 Rxa7 36.Bxa7 Be5 37.Bc5 f6 38.Ke4 Kf7 39.Be3 Bg3 40.Bd4 Bd6 41.Kd3 Bf4 42.Bc3 Bd6 43.Ke4 Bf4 44.Kd5 Bc7 45.Bb2 Bg3 46.Bd4 Bc7 47.Bc5 Bg3 48.Bd6 Bf2 49.Kc4 Bh4 50.Bb4 Bg3 51.Kd5 Bf4 52.Kc5 Be3+ 53.Kc4 Bf4 54.Kd5 Be3 55.Bc5 Bf4 56.Bd4 Bd2 57.Kc4 Bf4 58.Kc5 Bd2 59.Kd5 Bf4 60.Kc6 Bd2 61.Bb2 Bf4 62.Bc3 Be3 63.Ba1 Bf4 64.Bb2 Be3 65.Bc3 Bf4 66.Kb5 Be3 67.Bb2 Bf4 68.Kc4 Be3 69.Kd5 Bf4 70.Ba1 Be3 71.Bc3 Bf4 72.Kc5 Be3+ 73.Kd6 Bf4+ 74.Kd7 Be3 75.Bb4 Bf4 76.Bc3 Be3 77.Bb2 Bf4 78.Bc3 1/2-1/2

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
Hera & Tuncer vs. Stockfish 5
Yksi pikapeli tuli tänään pelattua Stockfishia vastaan ja pääsin sattumalta testaamaan kuvassa olevan kirjan suosituksia.. huonolla menestyksellä.
1.d4 Nf6 2.c4 e6 3.Nf3 b6 4.g3 Ba6 5.Qc2 Bb7 6.Bg2 c5 7.d5 exd5 8.cxd5 Nxd5 9.O-O Nc6 10.Rd1 Be7 11.Qf5 Nf6 12.e4 g6 13.Qf4 O-O 14.e5 Nh5 15.Qc4 d6 16.Nc3 Na5 17.Qe2 Re8! (Missä on valkean kompensaatio?!) 18.Be3 (mietin alkuun pelaavani 18.e6; se olisikin ehkä ollut paras siirto) 18..Qb8 19.e6? (epätoivoinen sotilaan uhraus) 19..fxe6 20.Bh3 Bf6 21.Ng5 Ng7 konetta vastaan turha jatkaa pelaamista tällaisessa asemassa eli 0-1
Quality Chessin 1.e4-kirjoja odotellessa.. :)
keskiviikko 11. kesäkuuta 2014
Super-Manninen - Stockfish 5 64 SSE4.2 1/2-1/2
Planeetan ylivoimaisesti vahvin shakkiengine joutui toistamiseen tyytymään remiin! Vain yhden pikapelin pelasin tänään ajoilla 10 min minulle ja koneelle 5 min. Loppuasema näkyy oheisessa kuvioissa. Siirtojen toisto; ratsu loikkii e5-g4-e5 ja mustan torni h8-f8-h8. Ihmistä vastaan olisin jatkanut pelaamista..
Pitänee haastaa hallitseva Suomen mestari blixtiin.. ;)
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Työkiireitä
Työkiireiden vuoksi en ole ehtinyt pariin päivään kunnolla paneutua shakin saloihin, mutta pari pikapeliä pelasin juuri konetta vastaan ajoilla 10 min + 5 min. Molemmissa peleissä planeetan vahvin engine Stockfish 5 voitti vasta pitkän hinkkaamisen jälkeen. Kehitystä on siis nähtävästi tapahtunut! :)
Kullervoa vastaan olisi tarkoitus pelata tällä viikolla muutama peli ajoilla 8 min + 3 s/siirto. Tulen yllättymään, jos Kullervo selviää avauksesta ehjin nahoin.. :)
Kullervoa vastaan olisi tarkoitus pelata tällä viikolla muutama peli ajoilla 8 min + 3 s/siirto. Tulen yllättymään, jos Kullervo selviää avauksesta ehjin nahoin.. :)
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
Peltomaan uudet avauskirjat :D
Peltomaa kertoi tilanneensa uusia avauskirjoja. Toivottavasti kuvan kirja on yksi näistä Peltsin uutuuksista. Avausten valmistelu on klubitasolla valtaosin turhaa spedeilyä, mutta jonkin verran avauksia on edelleen tullut tutkittua. Qxd4 -sissu on viimeistään 25. siirron kohdalla mustan ratkaiseva etu. Kirjepelissä siirto lähentelee luovutusta.
PS. Nunnin kirja-arvion ohessa esitetty asema on muuten mustan ratkaiseva etu. Siis oikeesti.
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Kirja-arvio: John Nunn's Chess Course
Kirjailija: John Nunn
Kustantaja: Gambit Publications
(toukokuu 13, 2014)
Sivumäärä: 317
Sidos: nidottu, pehmeäkantinen
Kieli: englanti
ISBN: 9781906454821
Hinta: n. 24 euroaTämän planeetan arvostetuin shakkiteoreetikko John Nunn ei tarvitse esittelyjä, joten mennään suoraan hänen tuoreimman teoksensa kimppuun. John Nunn's Chess Course on tietyllä tapaa jatkoa hänen aiemmille teoksilleen Understanding Chess Endgames ja Understanding Chess Middlegames. UCE on ehdottomasti markkinoiden paras loppupelikirja, kun taas UCM laadukas keskipeliin pureutuva teos. Itse jäin kuitenkin kaipaamaan syvemmällä porautuvaa teosta keskipelin ja loppupelitekniikan osalta, ja JNCC täyttää tämän tarpeen lähes täydellisesti.
JNCC tarjoaa taattua
”Second to Nunn” -laatua. Kirja perustuu Emanuel Laskerin peleihin, ja pääpaino
on yleisluontoisilla selostuksilla yksityiskohtaisten analyysien sijasta. Kirjan
kuvaavan tittelin mukaan kyseessä on ”complete chess education”, mutta
harjoitus-tehtäviä kirjassa on vain 24 kappaletta. Osa lukijoista voi pitää
teoksen tarjoamaan tehtävämäärää vähäisenä, mutta lisätehtäviä on helppo poimia
lisää kirjallisuudesta tai netistä. Nunnin pedanttiset mutta samalla
helppolukuisat selostukset ovat parasta saatavilla olevaa
”shakkikoulutusta”.
Arvosana: *****
Arvosana: *****
Komodo 7 on heikko klubipelaaja?
Tällainen asema syntyi tänään 5 min pikapelissä Stockfish 5 64 SSE4.2:ta vastaan. Kaikki Lipnitskyn mestariteoksen lukeneet tuupparit lyövät lähetin saman tien c-sotilaalla. Tämä on myös Stockfishin mukaan paras ratkaisu, mutta Komodo pitää itsepintaisesti kiinni virheellisestä (?) käsityksestä, jonka mukaan valkean pitää lyödä positionaalisten perussääntöjen mukaisesti keskustan suuntaan. Ceellä lyönnin jälkeen Stockfish käytännössä pakotti daamit vaihtoon Dc5:llä ja "yllättäen" mustan ratsut pikapuolin dominoivat lautaa ja valkean lähetti muistutti lähinnä kasvuhormonin liikaerityksestä kärsivää sotilasta. Toisaalta a-sotilaalla lyönnin jälkeen Qa5, Nb4, Tfc8 jne. näyttää vaaralliselta.
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Kemi jää välistä :(
Olin eilen kirurgin pakeilla ja hän sanoi, että jalka tulee olemaan paketissa vielä nelisen viikkoa. Traumatologian maallikko pystyi itsekin helposti näkemään kuvista, että veneluu oli edelleen ihan päreinä. Jalkaterään joudutaan mahdollisesti laittamaan naula.
Loppuviikko menee lähinnä Nunnin ja Dvoretskyn kirjoja tutkiessa, mutta ensiksi pitää selvitä eilisestä mökkireissusta. Shakkimestari Teemu Kilven esittämän postulaatin mukaan Dvoretskyn kirjoihin ei voi soveltaa "yhden kirjan tehtävät yhdessä päivässä" -menetelmää. Tulen kumoamaan tämän väitteen :) Tämä ei kuitenkaan koske loppupelikirjoja.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Kunnianhimoinen kirjaprojekti
Olen jo pitemmän aikaa suunnitellut
kirjoittavani suomenkielisen "Nelivitosen" eli samankaltaisen teoksen
kuin Techniques
of Positional Play: 45 Practical Methods to Gain the Upper Hand in Chess.
Tällä kirjalla olisi ollut potentiaalia olla markkinoiden paras
teos omalla sarallaan, mutta alkuperäisteoksen uudistaminen on onnistunut enintään
keskinkertaisesti: osa esimerkeistä on kyseenalaisia, tekniikkojen nimeäminen
ja/tai luokittelu on tietyissä tilanteissa epäloogista, heikko kieliasu,
modernien esimerkkien puute jne.
lauantai 31. toukokuuta 2014
Komodo 7 ja Stockfish 5 viimeistelevät Kemi-turnauksen avausvalmisteluja
Kipsatun jalan kontrolli on maanantaina traumasairaalassa. Alustavan hoitosuunnitelman mukaan kipsiä tulisi kontrollin jälkeen pitää vielä pari viikkoa, mutta toivottavasti luutuminen on ollut sen verran nopeata, että se voidaan heittää mäkeen jo maanantaina. Muutoin jää Kemin reissu välistä. Jalka ei ole ollut kipeä pitkään aikaan, joten ennakko-oletukseni on, että luutuminen on jo "hyvällä hapella". Niinpä Kemi on edelleen tähtäimessä ja ultimaaliset avausvalmistelut on aloitettu.
perjantai 30. toukokuuta 2014
Haaste Kullervolle
Kullervo Joentakanen -nimeä kantava tuuppari ("The") on huhun mukaan taas metelöinyt pitkin kyliä, joten on syytä hiljentää kyseinen "tekstariterroristi" pikapeliottelussa. Matsissa ei ole tietenkään ole kyse siitä kumpi voittaa, vaan siitä, että onnistuuko Kullervo saamaan yhden puolikkaan.
Pelien lukumäärä: 6 kpl
Peliaika: 5 + 5 min
Ajankohta: kesäkuu 2014
Edit 1.6.: Kullervo otti haasteen vastaan:
"Suostun ilomielin haasteeseen. Tynnyriin saat pukeutua, jos rahasta pelataan. On kuitenkin säätöä pitkin kesää ja sopivaa ajankohtaa en juuri nyt pysty kiinnittämään. Kesäkuussa tai ainakin kesän aikana joka tapauksessa voidaan pelata.
-Kullervo-"

Stockfish on uusi engineiden kuningas
Stockfish voitti vakuuttavasti engineiden superfinaalissa Komodon 35,5-28,5. Hieman lohtua Komodon tiimille tuonee viimeisen pelin hieno voitto kuningasgambiitissa. Tämä peli myös tukee sitä käsitystä, että Komodon "ymmärtämys" 3 kevyttä vs. daami -asemissa on ylivertainen Stockfishiin ja Houdiniin verrattuna. Komodo antaa selvästi enemmän arvoa kolmelle upseerille. Tämä lienee suurin ero näiden kolmen supervahvan ohjelman välillä.
1. e4 e5 2. f4 exf4 3. Nf3 Be7 4. Nc3 Bh4+ 5. Ke2 d6 6. d4 Bg4 7. Bxf4 Nc68. Qd3 Nge7 9. Kd2 Bf6 10. e5 Bf5 11. exf6 Bxd3 12. fxe7 Qd7 13. Bxd3 Nxe714. Raf1 O-O 15. Kc1 a6 16. h4 b5 17. h5 b4 18. Nd1 Nd5 19. Bd2 a5 20. Nh4 c621. Rf3 Nc7 22. Nf5 Ne6 23. d5 cxd5 24. Nde3 Nc5 25. Nxd5 Nxd3+ 26. Rxd3Rae8 27. Rf1 f6 28. h6 g6 29. Nfe3 f5 30. Nc4 f4 31. Rxf4 Rxf4 32. Bxf4 Re1+33. Kd2 Re6 34. b3 Qd8 35. Kc1 g5 36. Rg3 Rg6 37. Be3 Kf7 38. Rf3+ Ke639. Ncb6 Rxh6 40. Bd4 g4 41. Rf1 Qh4 42. Nc7+ Ke7 43. Kb2 Qg5 44. a4 bxa3+45. Kxa3 Qg6 46. c4 a4 47. Ncd5+ Ke8 48. Re1+ Kd8 49. Re7 Qd3 50. Bc3 1-0

torstai 29. toukokuuta 2014
Kemi-turnauksen ylivoimainen voittaja on jo ratkennut
Kemin turnaus olisi tarkoitus käydä voittamassa ylivoimaisesti (väh. 4,5/5). Vasta maanantaina on jalan kontrollikuvaus traumasairaalassa, joten siltä osin reissu on vielä avoin.
Harjoitustehtäviä olen ratkonut ennätystahtiin. Eilen rupesin työstämään Improve Your Positional Play -kirjan tehtäviä ja pikapuolin nekin on kaikki ratkottu. Sen jälkeen siirryyn pelkästään taktiikkatehtäviin ja avausvalmisteluihin. Taktisia loppupelitehtäviä pitää ratkoa hirveä kasa viikonlopun aikana.
PS: Nunnin uusin kirja ei ole saapunut vieläkään. :(

tiistai 27. toukokuuta 2014
Shakkistrategian opettamisen sietämätön vaikeus – Osa 1
Taktiikan ja loppupelien opettaminen on suhteellisen
helppoa, sillä harjoitustehtävien oikea vastaus on lähes aina päivänselvä.
Samaa ei voida sanoa strategiaharjoittelusta, sillä tuoreidenkin harjoituskirjojen
tarjoamat ”oikeat ratkaiset” ovat usein kyseenalaisia. Ratkaisun ohessa
kerrotaan yleensä strateginen periaate tai maksiimi, jota noudattamalla ”oikea”
ratkaisu löydetään. Huippuvahvojen analyysimoottoreiden vuoksi shakista on
tulossa entistä enemmän periaatteista ja maksiimeista riippumaton peli, jossa
pelataan niitä siirtoja, jotka toimivat – olivat ne sitten ristiriidassa tai
sopusoinnissa vanhojen mantrojen kanssa. Tämän tosiasian vahvistaa myös
maailmanmestari Magnus Carlsen tuoreessa TV-haastattelussa.
Kuvion asema on
pelistä Marshall – Capablanca, New York 1909. Peliä on toistettu
harjoituskirjoissa ad nauseam;
tuorein perässähiihtäjä lienee Srokovksi (2014). Itse asiassa olen nähnyt ko.
aseman viime viikkoina niin moneen kertaan, että ladoin sen koneelle
ulkomuistista muutamassa sekunnissa.
Harjoituskirjojen tarjoama standardiratkaisu on, että
valkean pitäisi valmistella oman sotilasenemmistönsä etenemistä pelaamalla e4,
Qe3 ja f4. Tämä suunnitelma on usein esitetty kiistattomana oikeana ratkaisuna
(esim. Kopec & Terrie 2013), joskin Srokovksi (2014) mainitsee varjopuolena
valkean lähetin aktiivisuuden heikentymisen.
Vaihtoehtoiseen suunnitelmaan en ole törmännyt yhdessäkään kirjassa. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Carlsen
tai Kramnik siirtäisi tässä asemassa. Tuskin ainakaan 1.e4. Ehkä tässä remiltä
haiskahtavassa asemassa ei ole enää paljoa pelaamista. Pöytäkirjaan voisi
merkitä siltä istumalta 1/2-1/2.
Oletetaan kuitenkin, että valkea pelaa lähes universaalisti
hyväksytyn suunnitelman mukaisesti: 1.e4
b6 2.Qe3 Rbd8 3.f4 Rd4. Mustalla on nyt pientä aloitetta. Huomaa, että valkean on annettava
d-linjan herruus mustalle tai uhrattava a-sotilas. Komodo 7:n mukaan valkean
asema on pikemminkin huonontunut
kuin parantunut. Pelin instruktiiviset vaiheet tapahtuvat hieman myöhemmin,
mutta en niitä rupea tässä toistamaan.
Srokovskin (2014) kirjasta löytyy erikoinen väite. Hänen
mukaansa kuningassivustan sotilasenemmistön
arvo kasvaa nappuloiden vähetessä laudalta. Voit lukaista tästä, mitä hän kirjoittaa sotilasenemmistöistä. Nunnin (2011) kirjasta löytyy toisenlaista tietoa, ja Mannisresidenssissä luotetaan Nunniin kuin vuoreen.
PS. Jos ei ole huomenna postilaatikossa Nunnin uusin opus, niin Mannissetä on hyvin hyvin vihainen. :)
PS. Jos ei ole huomenna postilaatikossa Nunnin uusin opus, niin Mannissetä on hyvin hyvin vihainen. :)
maanantai 26. toukokuuta 2014
Stockfish johtaa engineiden superfinaalia
Stockfish 170514 saattaa kepittää Komodo 7x:n (sama kuin juuri lanseerattu kaupallinen versio Komodo 7) engineiden superfinaalissa. Tilanne on tällä hetkellä 24-18. Finaalissa pelataan 64 peliä.
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
Anandin (epäilyttävä) loppupelisääntö
Siirtovuorossa oleva musta (Anand) pelasi 54..Nc4+ ja laudalle syntyy torni + lähetti vs. torni + ratsu -loppupeli, jossa on mustalla on puhdas sotilas enemmän. "A real mistake", toteaa Anand ja antaa siirrolleen ?!-merkinnän. Hänen mukaansa loppupeleissä, joissa molemmilla pelaajilla on sekä lähetti että ratsu, ylivertaisen osapuolen pitäisi vaihtaa vain samanlaisia nappuloita, ts. ratsu ratsuun tai lähetti lähettiin. Anandin mukaan erilaisten upseereiden vaihto parantaa heikomman osapuolen remissimahdollisuuksia. Onko tässä ohjenuorassa mitään järkeä?
Anand ei tarjoa mitään vaihtoehdota 54. siirrolleen, mutta toteaa upseerinvaihdon jälkeen, että valkealla on nyt paremmat mahdollisuudet asettaa tummien ruutujen blokadi.
perjantai 23. toukokuuta 2014
Manninen - Stockfish DD (5 min pikapeli) 1/2-1/2
Tänään saavutin historiallisen remin superengineä vastaan 5 min pikapelissä! Jalka on kipsissä, joten Kemin turnaukseen meno on nyt luutumisnopeuden käsissä. Jos satun pääsemään paikalle niin siellä tullaan näkemään totaalista Mannisdominointia! :) Parikymmentä tehtävää päivässä + Kasparovin ja Nunnin kirjojen tutkailua + avausvalmisteluja. Siinä sotasuunnitelma. Olen erityisesti yrittänyt parantaa pelitaitoa yksinkertaisissa asemissa, joten tehtäviä sisältävistä kirjoista olen poiminut aluksi ratkottavaksi kyseisiä asemia.
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)