sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Alkoi lämpöä pukkaamaan..

..joten saattaa maanantaiksi suunniteltu peli siirtyä torstaille. :(

lauantai 26. helmikuuta 2011

"Edes Kasparov ei pelannut kunkkuintialaista näin hyvin!" (Pirttimäki - Manninen, Jyväskylä, 2006)

Timo Pirttimäki (s. 8.5.1957) tuli shakkimestariksi vuonna 1978 ja Fide-mestariksi 1984. Shakin henkilökohtaisista SM-kilpailuista hänellä on pronssia vuodelta 1980. Samana vuonna hän edusti Suomea Maltan shakkiolympialaisissa. Hänen Elo-lukunsa oli parhaimmillaan 2380. Timo Pirttimäki kuoli 26.1.2008 jäätyään junan alle.

Tämä turnaus pelattiin niihin aikoihin, kun aikuisiän (= ennen 15 vuoden totaalitaukoa) shakki-innostus oli huipussaan. Myös ego oli niin iso, etten meinannut mahtua ovesta sisään. Olin noussut varsin nopeasti mestariehdokastasolle (v. 2005 ja aloitin pelaamisen uudelleen vuoden 2004 lopussa), mutta nyt vahvuusluku oli jostain syystä juuttunut paikalleen. Jyväskylässä oli kuitenkin tarkoitus rökitellä mestareita ja pistää kuningasintialainen "happotestiin".

Pelit eivät kuitenkaan menneet kovin hyvin. Liian suuri shakkiego näkyy hyvin tässäkin pelissä. Itseluottamusta pitää toki olla liiveissä, mutta liian suuri ego johtaa ylioptimis-tiseen siirtelyn. Annoinkin tässä pelissä selvän edun luisua käsistä yliaktiivisella pelaamisella. Pirttimäki totesi kuitenkin pelin jälkeen, että "Pitää lopettaa terävien avausvariaatioiden pelaaminen". Tuskin tarvitsee edes mainita, että olin pelin jälkeen "suht" pahalla tuulella. :-)   

1. d4 Nf6 2. c4 g6 3. Nc3 Bg7 4. e4 d6 5. f4 O-O 6. Nf3 c5 7. d5 a6 8. a4 e5!? 



















Olin juuri lisännyt kunkkuintialaisen avausrepertuaariini ja pongasin tämän "jänskän" variaation noin kuukausi ennen ko. turnausta Andrew Martinin kirjasta. Variaatio johtaa helposti mielenkiintoisiin sekavuuksiin, joten päätin sitä heti testata. Valkea tosin saa etua oikein pelaten.

9. fxe5 Ng4 10. exd6 f5 (variaation pointti)



















11. e5?!

Suosittu siirto, mutta tuskin paras. Mustalla ei ole nyt minkäänlaisia avausprobleemia ratkottavanaan. Valkea käsittääkseni halusi välttää terävimmät jatkot.

11... Nxe5 12. Bf4 Nxf3+ 13. Qxf3



















13...g5!?

Olin tässä vaiheessa erittäin tyytyväinen asemaani: "Edes Kasparov ei pelannut kunkkuintialaista näin hyvin! Nyt aloite haltuun ja peli on pian ohi. Eihän täältä pelisalista löydy mitään vastusta Manniselle!" Peli oli tosiaan melko pian ohi, mutta voittaja vain sattui olemaan väärä henkilö. Ehkä mustan olisi pitänyt pelata 13...Re8 ja asema on suurinpiirtein tasan. Aikainen sotilaseteneminen kunkkupuolella oli ehkä virhe.

14. Bd2 f4 (14... Nd7) 15. h3?! (Valkea alkaa turhaan mamoilemaan. Pitkä linna ja valkea on OK) 15... Nd7 16. Be2?! (pitkä linna) Ne5 17. Qf2



















Yksinkertainen 17...Qxd6 antaisi mustalle selvän edun. En kuitenkaan voinut olla pelaamatta nätimpää jatkoa..

17...f3? 18. gxf3 Rxf3?! 19. Qxc5 



















Tässä vaiheessa havahduin todellisuuteen. c5-sotilas oli tärkeä, sillä nyt on tulossa esim. Qc7 ja sitten lähtevät valkean sotilaan vyörymään kohti korotusta.. 

19...Bxh3 20. Qc7 g4? (20... Qf8 21. O-O-O Rf7 22. Qb6 valkean selvin eduin. En kyllä millään muista miksi en välttänyt daamien vaihtoa!?) 21. Qxd8+ Rxd8 22. O-O-O (22. Bxf3 Nxf3+ 23. Ke2) 22... Rxd6 23. Bxf3 Nxf3 24. Ne4 Rd8 25. Bc3 Bh6+? 26. Kc2 Bf4 27. Nf2 Bg2 28. Nxg4 Ng5 29. Rhg1 Be4+ 30. Kb3 Bf3 31. Rdf1 Kf7 32. Ne5+ 1-0

Valmistelut jatkuvat

Olin eilen kaverin synttäreillä ja sieltä mentiin vielä kylille, joten melko heikolla hapella ollut. Otin kuitenkin parin tunnin päikkärit ja nyt jatkuvat valmistelut maanantain peliä varten. Jonkun lyhykäisen pelin voisin myös analysoida viikonlopun aikana.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Mannisimperiumin vastaisku tiedossa maanantaina



















Harjoitusmatsi jatkuu maantaina Lyseolla klo 17:30. Ja peliaika sama kuin ekassa (tasoltaan luokattomassa) pelissä eli 75 min + 15 min 40 siirron jälkeen. Toiseen peliin pitää lähtä nöyremmällä asenteella liikeelle, Ridge ei ole ihan heittopussi. Menin ekaan peliin liian itsevarmana ja tunne vain vahvistua Ridgen pelattua avauksessa huonon siirron Re8.

Voitosta pitää ehdottomasti pelata, vaikka mustilla tuuppailen. Valmistelut on jo aloitettu. Toisin kuin ekassa pelissä, nyt ne tulevat ulottumaan syvälle keskipeliin. Avauksen jälkeen pitää jo olla pientä etua. Remistä ei pelata mustilla. Siitä lähdetään. Aikapulaan en saa missään nimessä ajautua. Nyt loppuu spedeily ja alkaa tosipelaaminen!

Siirrot, jotka vain kone voi nähdä - Osa I



















Tämä asema on eilisestä harjoituspelistä. Olin jo edellisellä siirrolla kämmännyt "puhtaan" sotilaan voiton ihan ihmeellisten haamujen vuoksi. :O Oletin, että pelijatkossa voitan sen sotilaan "turvallisemmin". Anyway, myös musta jatkoi epätarkkaa pelaamista ja siirsi juuri 16... Dd6?!. Nyt valkealla olisi ovela jatko, jolla hän saisi selvän edun..

PS. Jos Ridgelle passaa niin matsia jatketaan maantaina. Pakko päästä nopeasti iskemään takaisin.. sen verran paljon ärsyttää noi ekan pelin tumpeloinnit! :(

torstai 24. helmikuuta 2011

Harjoitusmatsi alkoi totaalisella katastrofilla :(
















Valkea painoi päälle käytännössä koko pelin ajan, mutta blunderoin aikapulassa koko pisteen! Argh! Ehdin jo pelin aikana ihmetellä, miten helppo nakki tämä matsi tuleekaan olemaan. Puolen tunnin päästä lisäinfoa..




















Tässä asemassa musta voi vain istua ja odotella. Minun olisi tietysti pitänyt ihan rauhassa parannella asemia ennen b5-läpimurtoa. Kuninkaalle henkireikä vaikka ensin ja sen jälkeen daami vaikkapa c4:ää. Myös Rybka "ajattelee" samalla tavalla. Tässä asemassa pelataan vain ja ainoastaan kahdesta tuloksesta: 1-0 tai 1/2-1/2. Paitsi jos valkea rupeaa pelaamaan yhtäkkiä kuin aivokuollut gorilla! Aluksi pelasin ennenaikaisen b5:n ja tasapeli siirtotoistolla ei tietenkään kiinnostanut.. mutta aikapulussa tumpeloin sitten oikein kunnolla!



















Mustalla lienee jo pieni etu ja minulla oli vain n. 3 minuuttia 8 siirtoon. Olen äärimmäisen harvoin aikapulussa pitkissä peleissä ja homma karkaa silloin käsistä todella helpolla. Pelasin 32. Rxb4?? Ra1+ 33. Kh2 Qd6+ 34. g3 Qf6. Valkealla ei ole pelastusta. Olin laskenut tämän aseman niin, että musta lyö heti b4:ään, jolloin Db2 pelastaa päivän. 35. Db2? Rxb4 0-1 

En aikapulassa huomannut, että 35. f4 olisi vielä pistänyt kampoihin. Siirto ei käynyt mielessäkään. Ehkä ajattelin, että musta vain lyö ohesta ja asema on toivoton anyway, mutta mustan torni on suissa. Ja seuraavalla siirrolla ei tietenkään enää saa lyödä ohesta! Voihan rähmä! Itse asiassa Ridgellä olisi saattanut olla suuria vaikeuksia löytää selvää voittojatkoa f4:n jälkeen. Rybka ei tietenkään jätä tilaisuutta käyttämättä, mutta mustan pitää pelata useita siirtoja tarkasti, jotta voittoasema pamahtaa laudalle. 

Harjoitusmatsi alkaa siis tänään Lyseolla klo 17:30

tiistai 22. helmikuuta 2011

Hirveä kiire ollut töissä..

..joten en ole ehtinyt tänään päivittelemään blogia. Illalla mahdollisesti toinen treenipeli Junioria vastaan. Myös ensimmäisen Ridge-pelin avausvalmisteluja pitäisi vielä työstää. Toisaalta Ridgen avaustietämys -ja ymmärtämys on niin primitiviistä, että avausetua on helppo saada valkeilla. Tämä selittänee sen, miksi Ridge ei ole koskaan (?) voittanut ainuttakaan viikonlopputurnausta. :) Todennäköisesti pelaan matsissa e4:ää, d4:ää ja c4:ää, joten Ridgen primitiiviset valmistelut ovat yhtä tyhjän kanssa.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Harjoituspeli Junioria vastaan

Peltomaa - Manninen 0-1 luovutusvoitto (mukamas oli menossa elokuviin)
Kononen - Manninen 0-1 luovutusvoitto (mukamas ei jaksanut pelata)

Haastamani ihmispelaajat eivät tänään uskaltautuneet harjoituspeliin, joten pelasin Junior 9:ä vastaan taitotasoituksella elo 2554. Peli aika oli 1 h + 10 s./siirto ja lisäksi itselleni tuli human bonus 15 s./siirto, sillä jouduin molempien pelaajien siirrot siirtämään myös normaalilaudalle. Pelin jälkeen opin, että peli eteni melko pitkään tunnettuja semi-slaavilatuja. En ole itse niitä liiemmin enää tutkinut.. olen nimittäin kehitellyt uusia aseita d4:ää vastaan (salaista tietoa :)). Käytin n. 35 minuuttia aikaa 21. siirtooni, joka oli sotilaanuhraus. Näin ainakin oletin; Junior ei ottanut uhrausta vastaan. Olin hieman ahtaalla koko pelin ajan, mutta sain kuitenkin pidettyä tasurin. Nyt rupean analysoimaan peliä..

(263) Junior 9 (2554) - ,Anssi [D46]
Blitz:60'+10" HP, 21.02.2011
815MB, Junior9.ctg 1.d4 d5 2.c4 c6 3.Nf3 Nf6 4.Nc3 e6 5.e3 Nbd7 6.Qc2 Bd6 7.Bd3 0–0 8.0–0 dxc4 9.Bxc4 a6 10.Rd1 b5 11.Be2 Qc7 12.e4 e5 13.g3 Re8 14.a3 Bb7 15.dxe5 Nxe5 16.Bg5 Nxf3+ 17.Bxf3 Be5 18.Bxf6 Bxf6 19.Nd5 Qd8 20.Nxf6+ Qxf6 21.Bg2 c5 22.e5 Qb6 23.Rd6 Qc7 24.Bxb7 Qxb7 25.Qf5 Qe7 26.f4 g6 27.Qd7 Ra7 28.Qxe7 Rexe7 29.Rad1 c4 30.Kf2 Rec7 31.Ke3 c3 32.bxc3 Rxc3+ 33.R1d3 Rc2 34.h3 h5 35.g4 Rh2 36.Ke4 hxg4 37.hxg4 Re2+ 38.Kf3 Re1 39.g5 Rf1+ 40.Kg4 Rg1+ 41.Rg3 Rxg3+ 42.Kxg3 a5 43.Rb6 Rc7 44.Rxb5 Rc3+ 45.Kg4 Rxa3 46.Rb8+ Kg7 47.Rb7 Kf8 48.Ra7 Ra1 49.Ra8+ Kg7 50.Ra7 Kf8 51.Ra8+ Kg7 52.Ra7 Kf8 ½–½

Ridgestä julkaistu kirja :D




















Toivottavasti se "typy" voi antaa edes jotain vastusta harjoitusmatsissa..

Mannisen ultimaalinen strategiakatsaus: IDP ja daamisivustan aktiviteetti c-linjaa hyväksikäyttäen

Under construction..

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Luukkonen busted (Manninen - Luukkonen, OSS, 2008)



















31. f4!! (Rybkalta menee ihmeen kauan ennen kun se tajuaa, että tämä siirto voittaa saman tien. Pitkän aikaa Rybka haluaa pelata 31. Ra1) Rxc3 32. Bc1 (Nice!) Rxc1 33. Rxc1 Rd4 ja pikapuolin musta luovutti.

PS. Joku voisi neuvoa, miten Rybkasta saisi suoraan nämä peliasemakuviot niin ei tarvis erikseen väsätä.

Nyt taas Rybka kondiksessa..

..eli ultimaaliset pelianalyysit jatkuvat, sillä niillä näyttäisi olevan hyvin positiivinen vaikutus pelitasoon, joskin vielä on vaikea vetää tiukkoja johtopäätöksiä.

WANTED: Kokkila - Manninen pelin siirrot.. ei löydy mistään :(

Junior kusessa jo parinkymmen siirron jälkeen mutta 34. siirtoni pilaa kaiken (5+5 min)

B84: Sicilian Scheveningen: 6 Be2 a6. 1.e4 c5 2.Nf3 d6 3.d4 cxd4 4.Nxd4 Nf6 5.Nc3 a6 6.Be2 e6 7.Be3 Be7 8.g4 b5 9.g5 Nfd7 10.Qd2 Bb7 11.a3 last book move 11...Nc5 12.0–0 Nxe4 13.Nxe4 Bxe4 14.a4 bxa4 15.Qb4 Qd7 16.f3 Bb7 17.Bd3 0–0 18.Rxa4 Rc8 19.Ne2 Nc6 20.Qh4 g6 21.Qh6 [¹21.f4!?µ] 21...Bf8–+ 22.Qh3 Ne5 23.Rb4 Nxd3 24.cxd3 a5 25.Rh4 h5 [¹25...Qb5 and Black can look forward to a comfortable game 26.Rxh7 Bg7–+] 26.gxh6³ Kh7 27.Nc3 d5 28.Re1 Ba6 29.Na4 Rab8 30.Nb6 Rxb6 31.Bxb6 Bxd3 32.Bd4 Bb4 33.Ra1 Bf5 34.Qg3 Rc2?? a weak move, ruining a winning position [¹34...Be7 35.Be3µ] 35.Qe5 f6 36.Qxf6 Rc8 37.Qg7+ 1–0

Rökäletappio Juniorille (5+5 min)

C52: Evans Gambit Accepted: 5 c3 Ba5 1.e4 e5 2.Nf3 Nc6 3.Bc4 Bc5 4.b4 Bxb4 5.c3 Ba5 6.d4 exd4 7.Qb3 Qf6 8.0–0 last book move 8...dxc3 9.Ba3 [9.e5!? is worth looking at 9...Qf5 10.Nxc3=] 9...Rb8 10.e5 Qg6 [10...Qxe5 Deflection from f7 11.Bxf7] 11.Nxc3 b5 12.Bd5 Bxc3 [12...Bxc3 13.Nh4 Qh5µ]  0–1 Ihmistä vastaan olisi voinut vielä jatkaa mutta ei konetta..

Räiskyvä nettipikapeli (5+5 min)

Rybka on taas v--uillaan, joten en pysty kunnolla analysoimaan pelejäni. Niinpä kävin heittämässä taas yhden pikapelin. Nyt saldo on 5/5 niissä pikapeleissä, jotka olen pelannut tämän blogin aloittamisen jälkeen. Asensin myös Junior 9:n uuteen koneeseeni ja alla ko. pelin ultranopea (3 s.) full analyysi. Muuten, jos joku osaa asentaa Houdinin Juniorin käyttöympäristöön niin laittaakoon minulle ohjeita maililla: anssi.manninen@gmail.com

Nyt pitää hoitaa muutama työasia ja sitten shakkiharjoittelu jatkuu.. ja pelitaidon kehitystä ei voi mikään estää! :)

Edit klo 16:48: Pikapelisaldo nyt 7/8. Yksi häviö tuli totaalisessa voittoasemassa (torni enemmän loppupelissä), kun unohdin, että aikaa oli ko. pelissä vain 3 min. Kaksi muuta "uutta" peliä pelattiin ajoilla 5 ja 10 min.

Edit klo17:07: Saldo nyt 9/10. Viimeisimmässä pelissä mulla oli torni ja laatu vähemmän, mutta kolme laitasolttua.. ne sit käveli läpi. :) 


1.d4 Nf6 2.c4 c5 3.d5 e6 4.Nc3 exd5 5.cxd5 d6 6.e4 g6 7.f4 Bg7 8.Bb5+ Nfd7 9.a4 a6 10.Be2 0–0 11.Nf3 Re8 last book move 12.Qc2 Qc7 [12...Bxc3+!? is an interesting alternative 13.bxc3 Nf6=] 13.0–0± Nf6 14.e5 dxe5 [¹14...Ng4!?±] 15.fxe5+- Bf5 16.Qb3 Ng4 17.d6 Qc6 18.Bb5 [¹18.Nd5!? Nxe5 19.Ne7+ Rxe7 20.dxe7+-] 18...axb5² 19.axb5 Qb6 20.Nd5 c4+? [¹20...Rxa1 21.Nxb6 Nxe5 22.Nxe5 Bxe5±] 21.Nxb6 cxb3 22.Rxa8 Nxe5 23.Nxe5 Bxe5 24.d7 Rd8 25.Be3 [¹25.Re1 keeps an even firmer grip 25...Bd4+ 26.Kh1 Kg7 27.Rxb8 Rxb8+-] 25...Bxb2 [25...Bxb2 26.Nc4 Bc3+-] ja parinkymmen siirron huiskimisen jälkeen 1–0

lauantai 19. helmikuuta 2011

Pikapelit suju ihan okkei

Tapahtui pieni työtapaturma. Poistin Rybkan koneelta, kun sen avauskirjasto oli mennyt parisen viikkoa sitten pois päältä. Rupesin sitä sitten asentamaan uudemman kerran, mutta ohjekirjaa, jossa on serial number, ei löydy mistään. Jäi sitten uskollinen analyysiapuri asentamatta. Korvaavaa puuhaa piti löytää, joten kävin pitkästä aikaa hakkaamassa muutaman nettipikapelin. Tulos: 4/4. Omien pelien analysointi todellakin kannattaa?!

PS. Jos sinulla on käytössä Rybka 4 Aquarium niin mailaatko mulle serial numberin.. :)

Edit: Ohjekirja löytyi parin tunnin etsimisen jälkeen. Tulipahan samalla siivottua toimistoa.. :-)

Näennäisen onnistunut avaus mutta muutoin totaalinen katastrofi (Manninen - Alkkiomäki, Taraus, 2006)

1. d4 d5 2. Nf3 e6 3. c4 Nf6 4. Nc3 Nbd7 5. Bg5 Be7 6. e3 O-O 7. Rc1 c6 8. Bd3 dxc4 9. Bxc4 Nd5 10. Bxe7 Qxe7 11. O-O Nxc3 12. Rxc3 e5 13. Bb3 exd4 14. exd4 Nf6 15. Re1 Qd6 16. Ne5 Nd5 17. Rg3 Be6 18. Qc1 



















Paiskoin nämä siirrot parissa minuutissa, sillä olin valmistellut ne Khalifmanin kirjan ja Shredderin avulla. Olin varsin tyytyväinen vastustajani avausvariaatiovalintaan. Nyt jälkikäteen näyttäisi siltä, että lähetti olisi pitänyt nakata c2:een daamisiirron sijasta. Vastustajani kuitenkin ylireagoi daamin tulevaan hyppyyn h6:een... 

18... f6??

Ratkaiseva heikennys. Tituleerasin tämän kirjoituksen aluksi "Onnistunut avaus..", mutta muutin sen näennäisen onnistuneeksi analyysien aikana. Rybka nimittäin väittää, että mustalla ei ole minkäänlaisia ongelmia jatkossa 18... Rfe8 19. Qh6 Qf8. Jos valkea ei saa aikaiseksi painetta mustan kunkku vastaan, eristetty d-sotilas rupeaa kääntämään edun mustalle..

19. Qh6 Qc7?! (19... Qe7 20. Nxc6 bxc6 21. Rxe6 ja musta on lirissä) 20. Bc2 g5 21. Nf3 Nf4 22. Nxg5! fxg5 



















23. Rxe6??

En muista tarkkaan, mitä tässä asemassa oikein mietin. Veikkaisin, että iski pieni paniikki, kun suoraa voittojatkoa ei ollut näköpiirissä ja päätin napata hieman matskua takaisin. Voitto oli kyllä tarjolla: 23. Bxh7+! Qxh7 24. Qxg5+ ja nyt kunkku ei voi mennä nurkkaan e5:stä tulevan daamishakin vuoksi (tämä taisi jäädä näkemättä), joten mustan on pakko pelata 24...Qg6 25. Qxg6+ Nxg6 26. Rxg6+ Kh7 27. Rgxe6 ja peli on ohi. Voihan rähmä! Nyt musta saa edun ja tilanteen äkillisen muutoksen vuoksi menetän totaalisesti kontrollin..

23... Nxe6 24. Qxe6+ Kh8 



















Nyt vasta valkeni se tosiasia, että mustan kunkku on varsin hyvässä turvassa ja valkean hyökkäys on ohi. Kaiken lisäksi uhkaa Re8. Nähtävästi olisi pitänyt pelata daami takaisin kotiin, mutta eihän se ollut psykologisesti mahdollista.

















25. Qh6 Rae8 26. Re3? Qf7 27. h4 Qxf2+ 28. Kh2 Qxc2 29. Re7 Qg6 30. Qxg6 hxg6 31. Rxb7 Re2 32. hxg5 Rff2 33. Rxa7 Rxb2 34. a4 Rxg2+ 35. Kh3 Rxg5 36. a5 Rd5 37. a6 Rxd4 0-1

Kitkerä tappio!

Ultimaaliset avausvalmistelut käynnissä..
















..joten en ole ehtinyt analysoimaan lisää pelejäni. Ridgellä tulee olemaan kylmä kyyti heti avauksesta lähtien! Mutta ottanen pelin Kononen - Manninen käsittelyyn iltamassa. Mannisen shakki-innostus on näemmä tarttuvaa. Roope on nimittäin haastanut Osmon harjoitusmatsiin! Näiden verryttelymatsejen jälkeen voidaankin sitten pelata "nelinpeli" Manninen & Kiuttu vs. Haataja & Kauppila niin, että parit pelaavat molempia vastustajia vastaan kerran valkeilla ja kerran mustilla. Oltaisiin Roopen kanssa täysin ylivoimaisia! :-)

perjantai 18. helmikuuta 2011

Heikki Kallion ajatuksia shakkitaitojen kehittymisestä

Heikki Kallio kertoo videolla miten päästään suurmestariksi. Näitä suuntaviivoja meinaan itsekin noudattaa seuraavat kolme (?) kuukautta. Jos ei rupea tulemaan tuloksia, saa treenaaminen jäädä ja pelailen silloin tällöin liigamatseja.

Uusi selo/elo-turnaus työnalla P-Suomeen

Manninen Nutraceuticals Oy ja Raahen Autokulma Oy rupeavat mahdollisesti sponssaamaan uuttaa selo/elo-turnausta Pohjois-Suomen. Jos kuulolla on muita sponssauksesta kiinnostuneita yrittäjiä, niin ei muuta kuin mailia minulle: anssi.manninen@gmail.com

Harjoitusmatsin eka peli valkeilla














Kolikkoa on heitetty ja minulla ekassa pelissä valkeat. Nyt pitää pikaisesti päättää pelaanko e4, d4 vai jopa c4. Jälkimmäinen on ruvennut kiinnostamaan siitä lähtien kun selailin Marinin uusia englantilaiskirjoja. Flunssaa hieman pukkaa, joten pitää ottaa muutaman päivän ajan jättiannoksia D3-vitamiinia. Matsin miettimisajaksi pitää muuttaa 90 + 90 min, jotta ehdimme Lyseolta ajoissa pois. Mitä todennäköisimmin matsi alkaa ensi tortaina (klo 17:30), sillä ei huvittaisi lähtä Matinkylään saakkaa näin lyhykäisen shakkitreenauksen jälkeen. Kolmen kuukauden päästä pitäisi sitten olla jo iskussa!

Harjoitusottelu Manninen - Haataja

Matsi alkanee ensi tortaina. Ridge tulee olemaan kovilla! Hän nähtävästi nauttii julkisesta nöyryytyksestä. :D Peleissä miettimisaikana 1,5 h + 15 min. Kuusi peliä ja sitten tarvittaessa nopealla shakilla ratkaistaan.

torstai 17. helmikuuta 2011

Joskus peli kulkee (Kaskinen - Manninen, JSM, 2006)
















1. e4 c5 2. Nf3 d6 3. d4 cxd4 4. Nxd4 Nf6 5. Nc3 a6 6. Bg5 e6 7. Be2 Be7 8. Qd2
h6 9. Be3 Nbd7 10. O-O-O Qc7 11. g4 b5 12. f3 b4 13. Nb1?! d5 14. h4 dxe4 15. g5
Nd5 16. gxh6 gxh6 17. Bxh6? 




















17... Bd6!! 18. Bg5 e3 19. Qe1 Nc5? (19... Bb7! ja valkea on totally busted) 20. Bc4 Bb7 21. Qf1 Bf4 22. Qe2 Rc8 23. Rdg1 Be5 24. Rd1 Na4 25. Bb3 Nab6 26. a3 a5 27. axb4 axb4 28. h5 Ra8 29. Qb5+ Kf8 30. h6 Ba6 31. Qc6 e2 32. Rd2 Qxc6 33. Nxc6 Bg3 34. Bxd5 Nxd5 35. h7 e1=Q+ 36. Rxe1 Bxe1 37. Bh6+ Ke8 38. Re2 (valkea syöttää aikapulassa tornin, mutta asema oli joka tapauksessa ihan toivoton) 0-1

Myös voittopelit pitää analysoida tarkasti, joten palaan tähän peliin myöhemmin. Tämä ei siis ollut ainoastaan egon pönkitystä. Tsekkaa Kasparovin haastattelu aiheen tiimoilta.

Coming soon: Kuuden pelin harjoitusottelu Manninen - Haataja

Onnistunut avaus mutta missattu taktinen isku (Alho - Manninen, Taraus, 2006)

1. e4 c5 2. Nf3 d6 3. Bb5+ Bd7 4. Bxd7+ Qxd7 5. c4 Nf6 6. Nc3 g6 7. d4 cxd4 8. Nxd4 Bg7 9. O-O O-O 10. f3

Ftacnikin sissukirjassa on ihmeellinen väite, jonka mukaan 10. Be3 johtaa vanhaa päämuunnelmaa. Eikä johda, sillä musta voi pelata 10... Ng4 mustan minimaalisin eduin. Tämänhän vuoksi valkea juuri pelaa 10. f3 Ja mustan erikoisen näköisen siirtojärjestyksen ideana on juuri estää vanhaan päämuunnelmaan meneminen. Valkea voi estää tulevan "Ivanchuk-pommin" viivyttämällä linnoitusta, mutta silloinkaan mustan ei ole pakko mennä vanhaa pääjatkoon, jossa valkealla on pieniä mahdollisuuksia avausetuun. Mannisen pitäisi näemmä kouluttaa Lubomiria.. :)

10... Rc8 11. b3 



















Jahas.. pääsin käyttämään Ivanchukin taikinoimaa avausjippoa.. :)

11... d5!

Valkea oli silminnähden yllättänyt ja vittuuntuneen näköinen koko loppupelin ajan. Syystäkin, sillä tämä siirto tuhoaa valkean vähäisimmätkin mahdollisuudet avausetuun. Varsin pitkän pähkäilyn jälkeen valkea ei löytänyt parasta jatkoa, jolla hän olisi voinut pitää pelin edes tasoissa. 

12. e5?!

12. Nxd5?! e6 13. Ne3 Nxe4 musta eduin

12.exd5 Nxd5 13. Nxd5 e6 14. Bh6! (tämä oli tietty vaikea huomata) exd5 15. Bxg7 Kxg7 16. Nb5! dxc4! 17. Nd6 Rd8 18. Nxb7 Qxd1 19. Rfxd1 Rxd1+ 20. Rxd1 cxb3 21. axb3 Nc6 ja asema on totaalisen tasan. Kaikki tähän asemaan päätyneet GM/IM-pelit ovat päättyneet tasan. Kantapelissä (Delchev - Ivanchuk, EM 2003) tapahtui 14. Be3 exd5 15. cxd5 ja nyt vahvin on yksinkertainen Qxd5! mustan pienin eduin. 


12... Ne8 13. Nxd5 e6 14. Ne3 Bxe5 15. Bb2 Rd8 16. Nec2 Nc6 17. Nxc6 (Rybka ehdottaa mielenkiintoista jatkoa 17. Qe1 Bxd4+ 18. Nxd4 Nxd4 19. Rd1 Nxf3+ 20. gxf3 Qe7 mustan pienin eduin) 17... Qxc6 18. Qc1 (18. Bxe5 Rxd1 19. Rfxd1 Qc5+ 20. Bd4 Qa5 mustan eduin) 18... Bxb2?! (parempi olisi 18... 18... Qb6+! 19. Kh1 Bxb2 20. Qxb2 Rd2 mustan selvin eduin) 19. Qxb2 Rd2 20. Rad1?? (20. Qc3 Rad8 mustan pienin eduin)



















Musta olisi voinut lopettaa pelin tähän paikkaan. Jätän taktisen iskun lukijoiden keksittäväksi.

20... Rad8?? 21. Rxd2 Rxd2 22. Qc3 Qd7?! 23. Re1 Ng7 24. Ne3 Rd3 25. Qc2?! Qd4 26. Qf2 Rd2 27. Re2 Rxe2 28. Qxe2 Nf5 29. Kf2 



















Jostain kumman syystä halusin tehdä tässä asemassa tasurin. Mustalla on tietysti etua ja olisin voinut jatkaa hinkkaamista minimaalisella riskillä.

 29... Qh4+ 30. Kg1 Qd4 31. Kf2 Qh4+ 32. Kg1 1/2-1/2

Alho kävi pelin jälkeen tosi kuumana. Hän nakkasi pöytäkirjan laudalle tosi tuiman näköisenä. Avausylläri otti koville.

PS. Voit kelata pelin läpi täällä. Täydentelen vielä tätä analyysiä.. työhommat häiritsevät shakkitreenausta. :-)

Haaste harjoituspeliin














Haluaisin pelata yhden harjoituspelin "selo-ajoilla" Oulun Lyseolla maaanantaina tai torstaina alkaen klo 17:30. Siellä pelataan tällä hetkellä seuran sisäistä pitkän pelin turnausta. Jos harjoituspeli kiinnostaa, laita mailia anssi.manninen@gmail.com. Tarvitseeko edes mainita, että harjoituspelin kattavat analyysit tulevat sitten ilmestymään blogiini? :-) Kasparov muuten pelasi usein harjoituspelejä ja -miniotteluja, joten tämä ei voi olla kovin huono idea.

PS. Ridgeä olisi mukava kouluttaa, mutta hän tuskin uskaltaa ottaa haastetta vastaan. :-)

A blast from the past (Sammalvuo - Manninen, koululaisten SM, 1988)

1. e4 c5 2. Nf3 d6 3. d4 cxd4 4. Nxd4 Nf6 5. Nc3 g6 6. Be3 Bg7 7. f3 O-O 8. Qd2 Nc6 9. Nxc6 bxc6 10. Bh6 Rb8 11. O-O-O Qb6 12. Na4 Qb7 13. Bxg7 Kxg7 14. h4 h5 15. Bc4 Bd7 16. b3 c5 17. Nc3 a5 18. a4Be6 19. Bxe6 fxe6 20. Nb5 Qb6 21. Qc3 e5 22. Na3 Qb4 23. Qxb4 cxb4 24. Nc4 Ra8 25. Ne3 Rfc8 26. Nc4 Nd7 27. Rd5 Rc5 28. Rxc5 Nxc5 29. Rd1 Kf7 1/2-1/2

Sammalvuo kuroi "hieman" etumatkaa 15 vuoden totaallisen shakkitaukoni aikana, mutta nappaan sen vielä kiinni vanhalla iällä.. :-) 

Yltiödynaamista shakkia vai käsittämätöntä neroutta? (Kononen - Manninen, Sh-77, 2006)



















9... b5!? 

Tämä "hirmusiirto" saattaisi ansaita ?! -merkinnän. Pelin aikana pidin sitä vähintäänkin erinomaisena siirtona. Halusin luonnollisesti pelata agressiivisesti valkean heikentyneen kunkkuaseman vuoksi.  Pelin jälkeen muistan pintapuolisesti analysoineeni ko. pelin ja Shredder ei tykännyt tästä siirrosta laisinkaan. Tänään rupesin analysoimaan asemaa uudemman kerran Rybkalla. Kone ei aluksi tykkää siirrosta, mutta kotvan laskettuaan ei pidä sitä enää kovinkaan huonona. Rybka arvioi aseman valkean pieneksi eduksi. 

10. cxb5 Bb7 11. Qe2 O-O?! (11...c5!) 12. d4 valkean selvin eduin, jonka hän realisoikin varsin tehokkaasti (1-0).

Aleksi Wallin totesi viikonloppuna, että saattaisin pärjätä paremmin, jos pelaisin vähemmän "räiskyvällä" pelityylillä. Tänään tulin itsekin siihen johtopäätökseen, että pelaan tosiaakin varsin "räiskyvää" shakkia. Tämän tyyppisiä siirtoja nimittäin löytyi peleistäni useitakin. Itse asiassa niitä esiintyy valtaosassa peleistäni. Juniorina eli siis ennen 15 vuoden totaalista shakkitaukoa pelasin varsin varovaisesti ja harvoin uhrasin edes sotilasta. Muistan myös Pasi Terästin kerran katsoneen muutamia pelejäni ja todenneen, että uhrasin sotilaan jokaisessa pelissä. Ehkä minulla on nykyisin liikaa testoa koneessa?!

Tähän probleemaan (?) on syytä pureutua. Olen hävinnyt melkoisen määrän pelejä yltiödynaamisen paiskomisen vuoksi.

Yusupov ja omien pelien analysointi






Luvusta "Analysing Your Own Games" teoksessa Training for the Tournament Player:










Why do I wish to highlight this topic in particular? Well, it is quite possible that my own development as a chessplayer has been successful precisely because I have devoted a great deal of time to the analysis of my games. I consider that analysis of one's own games is the main method by which a chessplayer can improve, and I am convinced that it is impossible for a player to improve without having a critical understanding of his own games. Of course, this does not mean that one need not concern oneself with other aspects of chess training. It is necessary to study the opening, the endgame and the middlegame; it is extremely useful to study the games of strong players, etc. But by taking our own games as examples we can generally learn rather more.

Our own games are nearer to us than any others. We played them, and we solved the problems which were put in our way. In analysis it is possible to examine and to define more precisely the assessments by which we were guided during the course of the game, and we can establish where we went wrong, where we played inaccurately. Sometimes our opponent punishes us for the mistakes we make, but often they remain unnoticed and may only be brought to light by analysis.


So, what do I consider are the important points to pay attention to when you analyse your own games? Above all, you need to find the turning-points - to establish where mistakes were made, where the assessment of the position changed, or where an opportunity to change the situation on the board abruptly was not exploited. The ability to find the critical moments of a game during analysis is itself exceptionally important, since this will also help you to track down such moments during actual play. This is perhaps the most difficult aspect of chess - recognising the critical turning-point in a game, the point when it is necessary to think really hard and to solve the problem; when the outcome of the whole game depends on one single move.


I have to say that even many top-class players have not possessed this ability in full measure. I once discussed Fischer's games, which we all without exception value very highly, with former World Champion Boris Spassky. Spassky said that he could see in Fischer only one slight weakness - he did not always sense the critical turning-point in a game. Of course, this was only a relative weakness, judged in comparison with the extremely high general standard of his play, but in Spassky's opinion it did sometimes serve as a hindrance. One can only get rid of such a weakness by studying one's own games critically.


The second point to which you should pay attention when analysing your games is the search for the reasons for your mistakes. By revealing your mistakes you will gradually come to realise what they might be associated with, and you will see the deficiencies in your game. Of course, it is easier if you have a trainer who can help you. But you will feel the benefit only when you yourself begin to ense the reasons for your mistakes acutely and lo longer wish to put up with them. An objective awareness of one's own weaknesses is a necessary first step in the serious business of correcting them.


The third aspect that I wish to mention is that it is very important to look for new possibilities, moves which in the course of the game you paid no attention to because you were fascinated by other ideas. After analysis you begin to get a better feeling for the type of position being studied, you master the strategic and tactical methods which are typical of such positions. And the conclusions that you arrive at independently imprint themselves on your memory much more permanently than those obtained from other sources.


A final point. When analysing a game you have played, you need to give considerable thought to the opening phase, to try to improve on your play, especially if you were not entirely satisfied with the outcome of the opening. By adopting a critical approach to the problems that you faced in the opening it is possible to improve your knowledge, to outline new plans and to think up important novelties.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Manninen - Luukkonen (OSS 2010)

Seuraavaksi pikainen analyysi rökälehäviöstäni Luukkoselle. 

1. d4 Nf6 2. c4 g6 3. Nc3 d5 4. cxd5 Nxd5 5. e4 Nxc3 6. bxc3 Bg7 7. Bc4 O-O 8. Ne2 c5 9. Be3 Nc6 10. O-O Qc7 11. Rc1 Rd8 12. Bf4 Be5! (Kolme vuotta kestänyt shakki-opiskelutauko oli tehnyt tehtävänsä. Pidin tätä siirtoa pelin aikana hieman erikoisena, sillä se heikentää tummia ruutuja kunkun ympärillä. Pelin jälkeen opin, että kyseessä on uusi pääjatko, jota pelaavat kaikki johtavat suurmestarit. Mahdollisesti tämä tietämättömyys oli osasyynä ylimieliseen kunkkuhyökkäykseeni!? En kuitenkaan rupea käymään läpi viimeisintä avausteoriaa tässä yhteydessä. Mainitakoon vain, että valkean etu on ko. variaatiossa minimaalinen.) 13. Bxe5 Nxe5 14. Qb3 Nxc4 15. Qxc4 b6 16. Ng3 h5 17. f4?! h4 (17... a5! 18. Qb3 Ba6 mustan eduin) 18. f5?



















Mieliala oli tässä vaiheessa varsin korkealla. Ihmettelin, että miten FIDE-mestaria vastaan saa näin helposti murskaavan hyökkäyksen: "Jahas.. alkaa jo Luukkosella menemään naama mutruun.. ihmeen korkealla tuollakin toi luku vaikka nyt jo kusessa.. käynyt Hesasta hakemassa helppoja selo-pisteitä.. siellähän tunnetusti shakki-inflaatio jyllää.. tuleepa ainakin mukavasti selo-pojoja tästä voitosta".

Valkealla olisikin äärimmäisen vaarallinen hyökkäys jatkossa 18... hxg3 19. fxg6 gxh2+ 20. Kh1 e6 21. gxf7+ Kf8. Nähtävästi 22. e5 johtaisi valkean ratkaisevaan etuun. Ihmeen kauan menee ennen kuin Rybka ymmärtää valkean omaavan erinomaisen kompensaation uhratusta materiaalista. Pelissä tapahtui luonnollisesti..

18... b5!

"V---u, toi välisiirto jäi näkemättä."



Rimpuilin vielä muutamia siirtoja ja sen jälkeen tein pelin parhaan siirtoni eli heitin pyyhkeen kehään (0-1).

tiistai 15. helmikuuta 2011

Sandvik - Manninen (JSM 2010-11)

1. e4 c5 2. Nf3 d6 3. d4 cxd4 4. Qxd4 Nc6 5. Bb5 Bd7 6. Bxc6 Bxc6 7. Nc3 Nf6 8.
Bg5 e6 9. O-O-O Be7 10. Rhe1 O-O 11. Kb1 Qc7 12. Qd3




















Olin valmistellut "normaalisiirtoa" 12. Qd2:sta vastaan edellisenä iltana vielä muutaman siirron eteenpäin. Valkea luonnollisesti haluaa siirtää daamin pois d4:stä, jotta ratsu pääsee ko. ruutuun. Sen jälkeen valkea pelaa yleensä f3, g4 jne. Katsoimme Kauppilan kanssa tietokannasta vastustajani pari viimeistä sisilialaispeliä ja käsillä olevassa pelissä tapahtunut variaatio ei tullut yllätyksenä. Vaikka valmisteluista ollaan jo nyt ulkona, samoilla strategisilla ideoilla ja taktisilla jipoilla on taipumusta toistua eri sivuhaaroissa. Niinpä katselin tulevaisuuteen varsin luottavaisin mielin ("toi jamppa ei tuu kauaa sätkimään"). Todellisuudessa valmisteluni olivat hyvin pintapuolisia. Minulla ei ollut reissussa mukana konetta, joten selailin hotellihuoneessa Ftacnikin tuoretta sissukirjaa. Tarkoituksena oli pelata seuraavasti: 12. Qd2 Rfd8 13. Nd4 Rab8 14. f3 b5 15. g4 b4 (tai Be8, joka oli Ftacnikin kirjan pääjatko) 16. Nce2 Ba8. Peli voisi jatkua esim. 17. h4 a5 18. Ng3 a4 19. Nh5 Nxh5 20. gxh5 Bxg5 21. hxg5 e5! 22. Nf5 d5. Tämä Rybkan ehdottama keskustaläpimurto näyttää antavan mustalle etua (analyysidiagrammi).




analyysidiagrammi









Tällä niin sanotulla Chekhover-variaatiolla valkea välttää normaalin avoimen sisialaisen teorialabyrintit (Najdorf, lohikäärme, klassinen jne.), mutta lähettiparista luopuminen näin helpolla ei voi olla kovinkaan hyvä idea. Toisen lähetin hautajaisten vuoksi valkean kunkkuhyökkäykseltä puuttuu terävin kärki. Ja jos valkea ei saa kunkkuhyökkäystä rullaamaan, hänen on tyytyminen ala-arvoiseen loppupeliin. Mustalla on ensinnäkin tyypilliset avoimen sissun loppupeliedut, nimittäin parempi sotilasasema ja puoliavoin c-linja. Lisäksi hänellä on tässä variaatiossa vielä kaupan päälle lähettipari, joka on saatu ilman minkäänlaisia sotilasasemaheikennyksiä (tai muitakaan myönnytyksiä). Musta voi siis vapaasti uhkailla daamien vaihdolla. Peli Kaminski - Gelfand, Polanica Zdroj 1997, demonstroi erinomaisesti mustan mahdollisuudet daamittomassa keskipelissä.   

Pelin aikana luonnollisesti kulutin muutaman minuutin vertaillen näitä kahta daamisiirtoa keskenään. Tulin siihen johtopäätökseen, että Qd3:n jälkeen mustan ei kannata unelmoida b5:n pelaamisesta ilman a6:n tukea (olettamus, joka ei välttämättä pidä täysin paikkaansa). Eräissä Qd2-variaatioissa musta voi pelata b-sotilaan etenemisen uhrauksena (valkea ei usein ota uhrausta vastaan). Qd3:n etuna lienee myös se, että mustan standardi sissujippo h6 & Nxe4 ei yleensä toimi kovin hyvin. Toisaalta daami tukee kuningashyökkäystä paremmin d2:sta (mahdollistaa esim. tietyissä tilanteissa lähetin uhrauksen h6:een).

Oli miten oli, pelasin varsin pikaisesti tornin d-linjalla alkuperäisten valmistelujen mukaisesti. Tällöin ei tarvitse enää murehtia mahdollista d6-sotilaan ryöstöä valkealle suotuisissa olosuhteissa. Hieman kokeneemmat pelaajat tajuavat "automaattisesti", että sotilaan ryöstö tässä vaiheessa ei kannata. Ryöstäjatko voisi näyttää seuraavanlaiselta: 12. Bxf6?! Bxf6 13. Qxd6 Qb6 14. e5 Rfd8 15. Qa3 Bxf3 16. gxf3 Bh4 ja ainoastaan mustalla voi tässä asemassa olla etua.

12... Rfd8 13. Nd4 Be8!?



















Jostain syystä tämä Kasparov-tyylinen lähettiparin säästö tuntui heti parhaalta vaihtoehdolta, mutta luonnollinen siirto 13...a6 lienee vähintään yhtä hyvä. Peli voisi jatkua esim. seuraavasti: 13... a6 14. f4 h6 15. Bh4 Nxe4 16. Rxe4 Bxh4 17. f5 Bf6 18. fxe6 d5 varsin sekavin asemin. Asema lienee dynaamisessa tasapainossa - ainakin jos Rybkaan on luottamista. Nyt oli aika napata myös EnergyTube -poretabletti, jotta mieli pysyy kirkkaana. :-)

14. f3

Standardisiirto, mutta 14. f4 saattaa olla vahvempi; 14...h6 15. Bh4 Nxe4 16. Rxe4 Bxh4 17. f5 Bf6 18. fxe6 d5 ja on päädytty lähes identtiseen asemaan kuin aiemmissa nooteissa.  

14...a6 15. g4 b5 16. h4 b4 17. Nce2 Rac8 18. Ng3



















Valkean keskeinen hyökkäysidea tässä variaatiossa on ratsun loikkiminen h5:een. Musta voi toki lyödä ratsun saman tien pois, mutta silloin aukeaa g-linja.

18...Ba4?! 

Jemmassa ollut lähetti palaa peliin sotkemaan tornien sijaintia tai provosoimaan heikkouksia (b3). Tarkoituksena oli sitten seuraavaksi pelata lähetti b5:een, mutta nyt jälkikäteen koko lähettipoukkoilu näyttää turhalta pelleilyltä. Mitä se lähetti itse asiassa uhkaa tällä hetkellä? Ei yhtikäs mitään. Jostain syystä pelin aikana oletin, että c2:n suojausta on jollain tapaa vahvistettava. 18...a5 lienee kelpo vaihtoehto. Rybkan suosikki 18...h6 näyttää ihmissilmään hieman riskialttiilta. 18... a5:n jälkeen peli voisi jatkua esim. 19. Nh5 Nxh5 20. gxh5 h6! 21. Bxe7 Qxe7 mustan pienin eduin. 

19. Rc1?! 

Vastustajani nielee bluffin ja lisää c2:n puolusta. Siirto on ajan haaskausta. 19. Nh5 Nxh5 20. Bxe7 Qxe7 21. gxh5 lienee valkean parasta jatko. Asema on nähtävästi suurinpiirtein tasoissa.

19... Bb5

Pysyttelin alkuperäisessä suunnitelmassa. Rybka haluaisi taas kutitella lähettiä h6:lla, mutta se näyttää edelleen riskialttiilta ihmissilmään. Siirto ei käynyt edes mielessä. 19... h6 20. Bd2 d5 21. e5 Nd7 ja musta voittaa pakottavasti sotilaan, mutta ihmispelaajat harvoin haluavat lähteä ryöstämään laitasotilaita sissuvariaatioissa, joissa on linnoitettu vastakkaisille sivustoille. Rybkan ilmoittama n. 0,6 sotilaan etu rupeaakin tippumaan analyysin syventyessä.

20. Nxb5?! 



















Pidin tätä siirtoa pelin aikana selvänä virheenä a-linjan aukeamisen vuoksi, mutta Rybkan mukaan valkea on siirron jälkeen vielä ihan hyvin pelissä mukana. 20.Qd2 lienee kuitenkin parempi siirto; mustan etu on silloin minimaalinen. Nyt alkaa valkean alamäki..

20... axb5 21. Qxb5?

Valkea tuhlaa aikaa "turhan" sotilaan ryöstämiseen varsin terävässä asemassa. Pidin jo etuani varsin isona. Lisäksi minulla oli noin tunnin aikaetu!

21... Ra8 22. c3?

Turha heikennys. Valkea on nyt kusessa.

22... Qa7 23. Qc4

Tai 23. a4 bxa3 24. b4 Qf2 25. Ne2 h6 ja valkea on suurissa ongelmissa.



















23... Rdc8?! 

Nyt alkoi Manniselle tyyppillinen epätarkkuus edun realisoinnissa. Siirto ei päästä valkeaa pälkähästä, mutta selvempikin voittojatko olisi ollut olemassa: 23... bxc3 24. Rxc3 d5 25. exd5 Nxd5 ja valkea on totally busted.

24. Qb3 bxc3 25. Be3 Qa5 26. Rxc3 Rxc3?!

26... Rcb8 olisi ollut tehokkaampi jatko.

27. bxc3 Nd7 28. Qc2 Bxh4 29. Rg1 Rb8+ 

29... Ne5 olisi nähtävästi ollut kaikkein tehokkain tapa lopettaa valkean kärsimykset.

30. Ka1 Nc5?! (30... Ne5) 31. Bxc5 Qxc5 32. Rg2?

Valkean asema on hyvin epämiellyttävä mustan epätarkkuuksista huolimatta. Tämän virheen jälkeen musta olisi voinut päättää pelin nopeasti ja tehokkaasti. Peli jatkui vielä muutaman siirron, mutta lopetan analyysit tähän (0-1). Lukijat (jos sellaisia on) voivat itse pähkäillä mustan tehokkainta voittojatkoa..




Omien shakkipelien analysointia

Avataan uusi shakkiblogi lyhyellä esittelyllä. Analysoin blogiini omia pelejäni. Ihan sama lukeeko tätä kukaan. Analyysit ovat omaksi ilokseni. Haluan vain analyysit tänne talteen ja joku sattuu kommentoimaan analyysejä niin vielä parempi. Yksi tärkeä syy "julkiselle" analysoinnille on myös se, että analyysit tulee tehtyä kunnolla. Aiemmin olen analysoinut useimmat pelini varsin pintapuolisesti - ja sen kyllä huomaa (vahvuusluvussa). Pitänee muuttaa strategiaa, jos meinaan vielä "vanhalla iällä" nousta mestariksi. Täältä et tule löytämään uutisia, juoruja tai muuta sellaista. Kuten blogin nimestäkin voi jo päätellä, kyseessä on harrastelijan puuhastelu. "Ammattiblogini" löydät täältä.